Tule vahvistamaan kanssamme Taideyliopiston asemaa taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisenä edelläkävijänä!
Hae meille Taideyliopiston Kuvataideakatemian taiteellisen toiminnan palveluihin tuottajaharjoittelijaksi kokoaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.3.-31.5.2025.
Tuotantoharjoittelijana työskentelet osana Kuvataideakatemian näyttelytiimiä. Tehtäviisi kuuluu mm. yhteydenpito taiteilijoihin ja tavarantoimittajiin sekä näyttelyviestintään liittyviä tehtäviä kuten näyttelyn verkkosivujen luonti. Työpäiväsi koostuvat esimerkiksi aikataulujen laatimisesta, verkkosivujen päivittämisestä, sosiaalisen median sisältöjen luomisesta sekä teostekstien ja muiden näyttelytekstien kokoamisesta. Kiinnostuksesi mukaan harjoittelussa on mahdollista painottaa ryhmänäyttelyn tuotannon eri vaiheita ja olla kiinteästi mukana esimerkiksi näyttelyripustuksessa ja/tai näyttelyn aikana toteutettavassa yleisötyössä.
Lue lisää meistä ja eduistamme.
• kulttuurituotannon tai vastaavia opintoja
• kokemusta tuotannon tehtävistä, esimerkiksi galleria- tai museomaailmasta
• halua kehittyä tuottajana
• hyviä vuorovaikutus- ja organisointitaitoja
• aikaansaavaa, oma-aloitteista ja ratkaisukeskeistä työskentelyotetta
• kiinnostusta yleisötyötä kohtaan kuvataiteen kontekstissa
• erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa
• kiinnostusta digitaaliseen viestintään
Maksamme harjoittelusta harjoittelijanpalkkaa 1430 eur/kk (v. 2025).
Jätäthän hakemuksesi liitteineen pian, kuitenkin viimeistään 5.1.2025 sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Saat lähetyksen jälkeen vastaanottokuittauksen.
Tuotantopäällikkö Anni Anttonen etunimi.sukunimi@uniarts.fi puh. 045 657 8746.
Työsopimuksen voimassaolo | Määräaikainen 3-6 kuukautta |
---|---|
Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
Paikkojen lukumäärä | 1 |
Työllisyysaste | 100% |
Paikkakunta | Helsinki |
Maa | Suomi |
Ilmoitusnumero | 2024/53 |
Julkaistu | 05.12.2024 |
Haku päättyy | 05.01.2025 |