Haemme Taideyliopiston Sibelius-Akatemiaan
toistaiseksi voimassa olevaan tehtävään 1.8.2026 alkaen. Tehtävä on kokoaikainen tai osa-aikainen (50-100 %) aineryhmän opetustarpeen kokonaisuudesta riippuen. Tehtävänhoitoprosentti sovitaan valitun henkilön kanssa työsuhteen alussa.
Työskentelet Laulumusiikin aineryhmässä Helsingissä. Aineryhmän henkilöstöön kuuluu tällä hetkellä kaksi professoria, 11 lehtoria, kolme taideopettajaa sekä lukuisia tuntiopettajia ja vierailijoita. Aineryhmällä on kolme koulutusohjelmaa: Laulutaide, Ooppera ja Korrepetitio. Laulutaiteen ja oopperan pääaineisia opiskelijoita on tällä hetkellä noin 50, ja korrepetition opiskelijoita on 1–2.
Löydät lisätietoa aineryhmästämme Taideyliopiston verkkosivuilta. Verkkosivuillamme voit tutustua myös
Keskeisiä tehtäviäsi ovat:
Opetuksen tavoitteena on opiskelijan musiikillisten ja teknisten taitojen kokonaisvaltainen kehittäminen sekä ammatillisen ja taiteilijana kasvamisen tukeminen. Työhösi sisältyy opiskelijoiden ohjaamista musiikkialan työllistymis- ja jatko-opintomahdollisuuksiin liittyvissä kysymyksissä.
Opetuksesi pääpaino on kandidaatti- ja maisteritasoisessa koulutuksessa. Oman aineryhmän pääaineisten opiskelijoiden lisäksi opetat tai valmennat tarvittaessa myös muiden aineryhmien opiskelijoita. Työhösi voi kuulua opetusta myös nuorisokoulutuksessa ja satunnaisesti myös tohtoriopiskelijoiden tutkintokonserttien pianistin tehtäviä.
Osallistut aktiivisesti aineryhmän koulutuksen ja siihen liittyvän taiteellisen toiminnan suunnitteluun, järjestämiseen ja kehittämiseen. Oman alan aktiivinen seuraaminen, aineryhmän työryhmät ja projektit, opintosuoritusten arviointi, opiskelijarekrytointiin ja opiskelijavalintoihin osallistuminen sekä yhteistyö muiden aineryhmien ja koulutusohjelmien kanssa ovat osa tehtävänkuvaasi. Osallistut myös muuhun kehittämis- ja laatutyöhön sekä Taideyliopiston hallintoelimien työskentelyyn.
Työskentelet läheisesti aineryhmän johtajan, professorien ja muun henkilöstön kanssa edistäen aineryhmän kehitystä ja hyvää henkeä. Olet yhteisön aktiivinen jäsen Sibelius-Akatemiassa ja laajemmin yliopistossa. Tehtävät edellyttävät viikoittaista työskentelyä opiskelijoiden kanssa lukukausien aikana.
Tehtävä edellyttää työskentelyä Suomessa työsuhteen ajan, toisin sanoen lehtorin tulee asua Suomessa tai muuttaa Suomeen.
Taideyliopistossa lehtorin tehtävään valittavalta edellytetään maisterin tutkintoa tai vastaavia taiteellisia ansioita, monipuolista opetustaitoa ja kokemusta taiteellisen toiminnan ja/tai tutkimuksen hyödyntämisestä opetuksessa sekä pedagogisia opintoja tai muulla tavalla osoitettua pedagogista kokemusta. Lisäksi edellytetään hyviä näyttöjä toiminnasta taiteen ja/tai tutkimuksen alalta, kokemusta kotimaisesta tai kansainvälisestä yhteistyöstä sekä yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta.
Odotamme sinulta laulumusiikin lehtorina edellä kuvatun lisäksi:
Lisäksi katsomme eduksi:
Taideyliopiston opetuskielet ovat suomi, ruotsi ja englanti. Laulumusiikin opetus tapahtuu pääosin suomeksi ja englanniksi. Hakijoilla tulee olla hyvä opetuskielten taito. Kansainvälisiltä hakijoilta edellytetään englannin kielen osaamista. Kielitaito arvioidaan suhteessa työtehtäviin. Kotimaisilta hakijoilta edellytetään myös vähintään tyydyttävää toisen kotimaisen kielen osaamista. Taideyliopiston henkilöstö sitoutuu yliopiston kielipolitiikkaan, jossa korostetaan monikielisyyttä.
Kokoaikaisen lehtorin vuosittainen kokonaistyöaika on 1 612 tuntia, josta kontaktiopetusta on 452 tuntia. Tehtävän palkkaus perustuu yliopistojen palkkausjärjestelmän opetus- ja tutkimushenkilöstön vaativuustasokartan tasoihin 5–6. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuva palkanosa. Bruttokuukausipalkka on työsuhteen alkaessa kokoaikaisessa tehtävässä noin 3 600–4 400 € riippuen henkilön kokemuksesta ja osaamisesta.
Jätä hakemuksesi viimeistään 20.11.2025 klo 23:59 Suomen aikaa Taideyliopiston sähköisen rekrytointijärjestelmän kautta. Liitä hakemukseesi englanninkielisinä pdf-tiedostoina seuraavat liitteet:
Kutsumme hakumateriaalien perusteella vahvimmiksi arvioimamme hakijat arviointitilaisuuteen (sisältää lyhyen esitysnäytteen, opetusnäytteen ja haastattelun), joka pidetään 29.1.2026 Helsingissä Taideyliopiston Töölön kampuksella. Ilmoitamme kaikille hakijoille jatkoon pääsystä joulukuun puolivälin tienoilla 2025.
Tehtävään voi kuulua alaikäisten opettamista. Tehtävään valitun henkilön tulee esittää nähtäväksi rikostaustaote ennen työsopimuksen laatimista. Laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä (504/2002) velvoittaa Taideyliopistoa pyytämään alle 18-vuotiaiden henkilöiden kanssa työskenteleviltä työntekijöiltä (työsuhde yli 3 kk) nähtäväkseen rikostaustaotteen.
Työsopimuksen voimassaolo | Vakituinen |
---|---|
Työsuhteen luonne | Kokoaikainen |
Paikkojen lukumäärä | 1 |
Työllisyysaste | 100 % |
Paikkakunta | Helsinki |
Maa | Suomi |
Ilmoitusnumero | 2025/79 |
Julkaistu | 14.10.2025 |
Haku päättyy | 20.11.2025 |