Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.
Taideyliopiston Kuvataideakatemia hakee
määräaikaiseen, viisivuotiseen ja osa-aikaiseen (70 %) tehtävään 1.1.2027 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Opetuksesta vastaavan varadekaanin tehtävänä on dekaanin tukena edistää Kuvataideakatemian perustehtävän ja strategisten tavoitteiden toteutumista. Opetuksesta vastaava varadekaani johtaa Kuvataideakatemian koulutuksen suunnittelua ja kehittämistä, jossa keskiössä on yhteistyön edistäminen akatemian sisällä ja yliopistotasolla. Hän toimii kuvataiteen koulutusohjelman johtajana ja kahden akateemisen vastuuhenkilön esihenkilönä.
Lisäksi opetuksesta vastaava varadekaani:
Edellytämme hakijalta:
Eduksi katsomme
Jätä vapaamuotoinen hakemuksesi sähköisen rekrytointijärjestelmämme kautta viimeistään 30.8.2026 klo 23.59 (EEST). Liitä hakemukseesi ansioluettelo palkkatoiveineen.
Dekaanin tukena rekrytoinnissa toimii rekrytointiryhmä, joka haastattelee hakijat. Lisäksi hakijoita kuullaan Taideyliopiston yhteisölle avoimessa tilaisuudessa.
| Työsopimuksen voimassaolo | Määräaikainen työsopimus |
|---|---|
| Työsuhteen luonne | Osa-aikainen |
| Työsuhteen toivottu aloitusajankohta | 01.01.2027 |
| Paikkojen lukumäärä | 1 |
| Työllisyysaste | 70% |
| Paikkakunta | Helsinki |
| Maa | Suomi |
| Ilmoitusnumero | 2026/47 |
| Julkaistu | 12.06.2026 |
| Haku päättyy | 30.08.2026 |