Teatterikorkeakoulu

Taideyliopisto tarjoaa ylintä musiikin, kuvataiteen, esittävien taiteiden sekä kirjoittamisen koulutusta Suomessa. Taideyliopisto on taidealojen koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälinen suunnannäyttäjä, joka vahvistaa taidetta yhteiskuntaa uudistavana voimana. Vuonna 2013 perustetun Taideyliopiston muodostavat Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu.

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu hakee 

Tutkimuksesta vastaavaa varadekaania

määräaikaiseen ja osa-aikaiseen (30 %) tehtävään alkaen 1.1.2024 tai sopimuksen mukaan. 

Tutkimuksesta vastaavan varadekaanin tehtävänä on vastata Teatterikorkeakoulun tutkimuksen ja tohtorikoulutuksen kehittämisestä ja edistää yhteistyötä akatemian sisällä ja yliopistotasolla, yliopistojen välillä sekä kotimaassa että kansainvälisesti.

Lisäksi tutkimuksesta vastaava varadekaanin tehtävänä on toimia dekaanin toisena sijaisena tämän ollessa estynyt hoitamaan tehtäväänsä ja tutkimusneuvoston puheenjohtajana sekä edustaa Teatterikorkeakoulun tutkimusta ja tohtorikoulutusta Taideyliopiston tutkimuksen ja tohtorikoulutuksen ohjausryhmässä ja muissa vastaavissa elimissä.

Tehtävän vaatimukset

  • Edellytämme hakijalta näkemystä Teatterikorkeakoulun edustamien alojen tutkimuksen kehittämiseen. Hakijalla tulee olla asiantuntemusta joltain Teatterikorkeakoulun alalta. Lisäksi edellytämme hakijalta taiteellisen tutkimuksen syvällistä tuntemusta.
  • Edellytämme tohtorintutkintoa, erinomaisia vuorovaikutustaitoja sekä hyvää kielitaitoa.
  • Eduksi katsomme akateemisen johtamiskokemuksen ja ammatillisen kansainvälisen verkostoitumisen.

Tehtävän osa-aikaisuus ja kesto

  • Tehtävä on osa- ja määräaikainen.
  • Tehtävän osa-aikaisuusprosentti on 30 %.
  • Tehtävä alkaa 1.1.2024 tai sopimuksen mukaan ja on kestoltaan enintään viisi vuotta.

Hakeminen

Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmäämme viimeistään 27.10.2023. Liitä hakemukseesi ansioluettelo palkkatoiveineen.

Lisätietoja

Tehtävän sisällöstä: Dekaani Otso Huopaniemi, etunimi.sukunimi@uniarts.fi tai puhelimitse 18.10.2023 klo 9-17 puh 050-528 8364

Hakuprosessista: palvelu- ja henkilöstöpäällikkö Laura Jännes, etunimi.sukunimi@uniarts.fi

Työsopimuksen voimassaolo Määräaikainen työsopimus
Työsuhteen luonne Osa-aikainen
Työsuhteen toivottu aloitusajankohta 1.1.2024
Paikkojen lukumäärä 1
Työllisyysaste 30%
Paikkakunta Helsinki
Maa Suomi
Ilmoitusnumero 2023/42
Julkaistu 04.10.2023
Haku päättyy 27.10.2023

Takaisin avoimiin työpaikkoihin